Barcelona pääsi juhlimaan sunnuntaina vuoden viidettä pokaalia, kun argentiinalainen River Plate kaatui seurajoukkueiden MM-turnauksen finaalissa vakuuttavasti 3-0-lukemin. Lionel Messi ampui avausosuman ja Luis Suarez onnistui kahdesti jälkimmäisellä puoliajalla.
Barcelonan viime vuosien vire on ollut hurja. Joukkue juhlii seitsemän vuoden sisään jo kolmannen kerran viiden pokaalin saalista. Aiemmin sama temppu onnistui vuosina 2009 ja 2011. Vuonna 2006 pokaalisaalis oli itse asiassa jopa kuuden pokaalin suuruinen.
Barcelona on ensimmäinen joukkue, joka on voittanut seurajoukkueiden MM-turnauksen kolmesti. Tittelistä pelattiin ensi kertaa vuonna 2000, mutta sitä seuraavan kerran vasta vuonna 2005. Sen jälkeen eri maanosaliittojen mestarit ovatkin kohdanneet vuosittain.
Barcelonan keskikentän talismaani Andres Iniesta, 31, on saalistanut urallaan jo 28 virallista pokaalia sekä seura- että maajoukkuetasoilla. Samaan yltää espanjalaispelaajista vain Barcelonasta kesällä Qatariin siirtynyt Xavi.
28-vuotias Messi juhli nyt jo 26:tta pokaaliaan aikuisten tasolla, jotka kaikki ovat tulleet Barcelonan kanssa. Hän on nuorten tasoilla voittanut maajoukkuepaidassa MM-kultaa vuonna 2005 ja olympiakultaa vuonna 2008, mutta A-maajoukkuetasolla argentiinalainen on juhlinut enintään hopeasijoja.
Barcelonalle seurana pokaali oli kaikkiaan 88:s, mikä on paras saldo viiden suurimman jalkapallosarjan (Espanja, Englanti, Italia, Ranska ja Saksa) joukkueista.
Barcelona win their 88th official trphy, at least 6 more than any other team for the top5 leagues
— adil (@Barca19stats) 20. joulukuuta 2015
Barça won 5 trophies in a single calendar year 3 times (2009, 2011, 2015). No other team has done it more than once
— adil (@Barca19stats) 20. joulukuuta 2015
Andres Iniesta just ties Xavi for Spanish player with most official titles (28) in football history.
— MisterChip (English) (@MisterChiping) 20. joulukuuta 2015







