Ruotsi osallistuu ensi kesänä sekä EM-lopputurnaukseen että olympialaisten jalkapalloon.
Ruotsi varmisti paikan EM-kisoihin Ranskaan tiistaina voittamalla Tanskan jatkokarsinnoissa yhteismaalein 4-3. Länsinaapurimme on lunastanut osallistumisoikeuden myös kesän Rio de Janeiron olympialaisiin.
EM-kisat pelataan 10.6.-10.7. Olympialaiset kilpaillaan 5.-21.8. Allsvenskan pyörii elokuussa tauotta.
– Me tulkitsemme, että Allsvenskanin pitää olla EM-kisojen aikaan tauolla, vaikka Ruotsi ei olisikaan onnistunut karsiutumaan sinne. EM-lopputurnauksen ottelut herättävät niin suurta kiinnostusta, että olisimme menettäneet paljon katsojia pelaamalla samaan aikaan, Ola Rydén toteaa svenskelitfotboll.selle.
– Olympialaiset eivät ole FIFA:n virallisella ottelukalenterilla, joten liigoilla ei ole velvollisuutta pitää taukoa kisojen aikaan. Myöskään seuroilla ei ole vastuuta päästää pelaajiaan olympialaisiin, toisin kuin EM-kisoihin. Seurojen on itse päätettävä asiasta, samaan aikaan saatetaan pelata Allsvenskania, Superettania tai Mestarien liigan tai Eurooppa-liigan karsintoja, Rydén jatkaa.
Ruotsissa pelataan huikeaa jalkapallovuotta. Maan alle 21-vuotiaat juhlivat kesällä Euroopan mestaruutta kaatamalla finaalissa Portugalin.




