Cristiano Ronaldo on antanut haastattelun The Timesille, jossa hän puhuu yllättävän avoimesti persoonastaan.
The Times -lehti kirjoittaa, kuinka Ronaldo viettää lähes yhtä paljon aikaa poseeraten kuin maalinteossa. Ja useinhan sellaisia mielikuvia yhteen maailman parhaimmista pelaajasta liitetään.
Ronaldo kuitenkin näytti haastattelussa myös herkemmän puolensa kertoen esimerkiksi alkoholisoituneen isänsä kuolemasta. Tuolloin portugalilainen sai paljon tukea silloiselta manageriltaan Sir Alex Fergusonilta.
– Kun isäni oli kuolemassa, hän oli sairaalassa Lontoossa enkä voinut hyvin. Sanoin Fergusonille, että ”valmentaja, haluan mennä”. Oli elintärkeä hetki kaudella, mutta Ferguson sanoi, ettei ”jalkapallo merkitse mitään isäsi rinnalla. Jos haluat mennä, mene”. Tulen aina arvostamaan tuota, Ronaldo kertoi avoimesti.
Ronaldo on saanut huonon maineen monien futisseuraajien keskuudessa, mutta pelaaja itse ei jaksa moista liikoja miettiä.
– Myönnän, etten ole maailman nöyrin persoona. En ole feikki. Mutta tavallaan olen hyvin vaatimaton. Tykkään oppia, Ronaldo sanoi.
– Minua ei haittaa, että ihmiset vihaavat minua, koska se antaa minulle motivaatiota. Kun menen pelaamaan vieraskentälle, he ovat aina minua vastaan, mutta se on hyvä. Vihaajien hyvät puolet on hyvä nähdä. Tarvitsen vihollista. Se on osa bisnestä.
– Se alkoi jo, kun olin 18-19. Ei se ole ongelma minulle, Ronaldo tokaisi itsevarmasti.




