Bayern München murjoi Arsenalin – Tykkimiesten jatkopaikka vaarassa

Bayern München teki hakkelusta Arsenalista Allianz Arenalla Mestarien liigassa. Kotikentällään Arsenal onnistui vielä kukistamaan Bayernin, mutta vieraissa se oli täysi vastaantulija.

Bayern ratkaisi ottelun edukseen jo hyvissä ajoin. Ensimmäisellä jaksolla Bayern dominoi pelivälinettä, hallitsi peliä ja teki myös kaikki kolme maalia. Ensin osui Robert Lewandowski 10. minuutin kohdalla. Arsenalin paitsioansa petti, ja Lewandowski pääsi nikkaamaan johtomaalin Thiago Alcántaran laittamasta syötöstä.

Bundesliigajätin johtomaalin voidaan sanoa olleen ansaittu ja lisää seurasi pian. Arsenal oli tosin tasoittaa puntit heti puolalaiskärjen johtomaalin jälkeen, mutta Mesut Özil syyllistyi maalintekoyrityksessään käsivirheeseen. Tilastomerkintöihin saksalainen päätyi ainoastaan keltaisen kortin takia.

Bayern-yleisö hurrasi maalia taas 29. minuutin kohdalla. Per Mertesacker pääsi vain puoliksi pallon tielle, ja niinpä Thomas Müllerin laukaus kimposi Petr Cechin ulottumattomiin. Vielä hieman ennen taukoa David Alaba väläytteli upeaa potkutekniikkaansa sijoittamalla pallon yläkulmaan.

Toisella jaksolla nähtiin Arjen Robbenilta upea kentälle tulo, kun mies viimeisteli maalin ensimmäisellä kosketuksella. Arsenal sai lopussa jonkinmoista lohtua, kun Olivier Giroud kavensi upealla osumalla. Mies otti rinnalla Özilin keskityksen alas ja ampui ilmasta kääntövedon maaliin Lopussa Müller iski illan toisella osumalla loppulukemat 5-1:een.

Tappion myötä Arsenalin jatkopaikka on pitkän tien takana. Arsenal on lohkojumbo kolmella pisteellä. Kärkikaksikko Bayern ja viime hetken voiton ottanut Olympiakos ovat jo kuuden pisteen päässä kaksi kierrosta ennen päätöstä. Dinamo Zagrebkin on pisteen Arsenalin edellä.

Mestarien liigan tulokset:

AS Roma – Leverkusen 3-2
FC Barcelona – BATE 3-0
Bayern München – Arsenal 5-1
Chelsea – Kiovan Dynamo 2-1
Gent – Valencia 1-0
Lyon – Zenit 0-2
Maccabi Tel Aviv – FC Porto 1-3
Olympiakos – Dinamo Zagreb 2-1