Barca-pomo uskoo ajan riittävän – Lionel Messi kunnossa El Clásicossa?

© Kuva: Getty Images

FC Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun mukaan Lionel Messi on hyvässä vauhdissa kuntoutumisessaan.

El Clásico pelataan marraskuun 21. päivä. Messi kärsi polvivamman syyskuun 26. päivä ja tuolloin poissaoloksi linjattiin kuudesta kahdeksaan viikkoa. Aiemmin on uutisoitu, ettei Messi ehtisi pelikuntoon huippupeliin, mutta toisaalta päinvastaistakin uutisointia on nähty.

– Toivon, että hän voi pelata, sillä hänen kuntoutumisensa on asettamissamme aikarajoissa, Bartomeu sanoi Marcalle.

Barca on kärsinyt myös loukkantumisista. Edessä oleva maajoukkeutauko onkin pelottavaa aikaa, kun seurapomot huokailevat jännityksestä. Futismaailmassa on käsite nimeltään FIFA-virus, jolla viitataan maajoukkuepeleissä tuleviin loukkaaantumisiin.

– Toivottavasti kaikki pelaajamme pääsevät maajoukkuematkoistaan ilman loukkaantumisia ja hyvinvoivina, Bartomeu toivoi.

Messin lisäksi Barcan sairastuvalla ovat olleet Ivan Rakitic, Rafinha ja Sergi Roberto. Valkopaidoilla on myös omat huolensa, kun Sergio Ramos loukkaantui viikonlopun Sevilla-tappiossa.