Bayern Münchenin luotsi Pep Guardiolan mukaan on tylsää valmentaa yhtä seuraa liian kauan.
Guardiolan kommentti on erityisen mielenkiintoinen Manchester Cityn fanien kannalta. Menestysvalmentajan sopimus päättyy kuluvaan kauteen, ja huhuissa katalonialaista on viety vahvasti Cityn peräsimeen.
Toki Guardiolan perässä ovat varmasti lukuisatkin muutkin seurat. Bayern ei myöskään ole luopunut jatkosopimustoiveista. Seurapomo Karl-Heinz Rummenigge on tosin linjannut, että Guardiolan pitäisi tietää aikeistaan viimeistään vuodenvaihteessa.
– 20 vuotta yhdessä seurassa on nyt mahdotonta, Guardiola kertoi Daily Mirrorille tiistaisen Mestarien liigan vastuksen manageri Arsene Wengeriin viitaten.
– Kellään ei ole enää sellaista energiaa. Se voi käydä tylsäksi ihmisille.
– Arsenal on poikkeus, kuten Sir Alex Ferguson oli. Wenger ei ole vain manageri, hän on myös urheilujohtaja, Guardiola pohti kunnioittavasti.
Guardiola ei näe itseään samanlaisena kuin Wenger.
– Wenger on enemmän kuin pelkkä manageri tälle seuralle. Hän on melkein kaikki. Hän voi olla seurassa niin pitkään. Minä? En! Guardiola puntaroi.
Bayern on hurjassa vireessä tiistaisen pelin alla, sillä joukkueella on allaan 12 pelin voittoputki. Arsenal on puolestaan hävinnyt kaksi ensimmäistä peliään Mestarien liigassa, joten Tykkimiehet tarvitsee tänään ilalla kotipelissään pisteitä.
Tarkemman otteluennakon voit lukea tästä.




