Mitä kuuluu Ronaldinholle? – Ura jatkumassa edelleen

© Kuva: Getty Images

Maailman parhaaksi vuosina 2004-2005 tituleerattu Ronaldinho ei suunnittele vieläkään uransa päättämistä.

35-vuotias pallotaituri pelasi viimeksi brasilialaisessa Fluminensessa, jonka hän jätti syyskuun lopussa. Sitä ennen brassi ehti pelata myös meksikolaisessa Quoretarossa. Ja miehen kommenteista päätellen seuraava haaste jo odottaa:

– Urani päättäminen tässä kohtaa ei ole käynyt mielessäni, Ronaldinho kertoi Dubaissa ollessaan toimittajille goal.comin mukaan.

Dubaissa Ronaldinho ei ilmeisestikään ole pelipaikan takia. Kutsu on tullut vain paikalliselta liikemieheltä.

– Pidän edelleen jalkapallosta. Terveyteni on hyvä, ja olen kilpailuhenkinen ihminen, Ronaldinho luetteli syitä uran jatkolleen.

Euroopassa Ronaldo muistetaan etenkin esityksistään FC Barcelonassa. Ronaldinho on myös maailmanmestari vuoden 2002 kisoista.

Brasilialaislähteet kertoivat viime kuussa, että Ronaldinho miettisi jopa Eurooppaan paluuta. Ilmeisesti Sveitsistä ainakin on ollut kiinnostusta.