Englannin valioliigaseura Manchester United järjestää ensi vuonna hyväntekeväisyysottelun hyökkääjänsä Wayne Rooneyn kunniaksi.
Rooney on nousemassa pikkuhiljaa ManU:n kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi. 12 vuotta joukkuetta edustanut maalipyssy on tehnyt punaisille paholaisille 236 maalia 493 ottelussa. Ero tilastoa johtavaan Sir Bobby Charltoniin on enää 13 maalia. Charlton teki United-urallaan 758 ottelussa 249 maalia.
Ensi vuonna 3. elokuuta pelattavaan otteluun ei ole vielä julkistettu ManU:n vastustajaa.
Ottelusta saadut tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen Rooneyn nimissä. United-ikonille muisto-ottelun järjestäminen on iso asia.
– Siitä tulee erityinen ilta minulle ja perheelleni. Toivon, että juhla olisi hieno tapahtuma kaikille, Rooney sanoi Goal.comin mukaan.




