Honka lähtee lauantaina kotikentällä ajamaan KPV:tä takaa 0-1-lukemista Ykkösen nousukarsinnan toisessa osaottelussa. Voittaja nousee ensi kaudeksi sarjaporrosta ylemmäksi.
Nousukarsinnan ensimmäinen osa Kokkolassa päättyi Hongan 1-0-tappioon. Ottelun kulku oli odotetunlainen: Honka hallitsi, mutta kokkolalaiset iskivät erikoistilanteesta.
– Ensimmäinen kamppailu oli tiukka taistelupeli. Emme onnistuneet maalipaikoissa, Hongan kapteeni Tommi Saarinen pohti seuransa kotisivuilla.
– Harjoituksissa on lähinnä keskitytty asioihin, joissa KPV:n kanssa pitää olla varuillaan, kuten erikoistilanteissa ja vastahyökkäyksissä. Harjoituksissa on ollut poikkeuksellisen keskittynyt tunnelma.
20-vuotialle topparille ottelu on erittäin merkittävä.
– [Urani] tärkein tähän mennessä, Saarinen päättää.




