FC Lahti on tehnyt kahden vuoden mittaisen jatkon vuonna 1995 syntyneen Jasse Tuomisen kanssa. Sopimus sisältää myös option kolmannesta vuodesta.
Tuominen lähti keväällä lainalle Mikkelin Palloilijoihin. Pesti oli varsin onnistunut, sillä 19 peliä toi seitsemän maalia ja muutenkin esitykset olivat vakuuttavia. Niinpä elokuun lopussa Tuominen kutsuttiin takaisin Lahteen kellottamaan minuutteja.
– Hyvältä tuntuu! Lahti on tässä vaiheessa kumminkin fiksuin ratkaisu. Tuttu ympäristö. Sain hyvän kauden alle. Olen motivoitunut jatkamaan täällä ja odotan jo kovasti ensi kautta, Tuominen sanoo seuran nettisivuilla.
FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas lupailee Tuomiselle isoa roolia ensi kaudeksi. Se auttaa ainakin yhden tavoitteen, ensimmäisen liigamaalin, varmistamisessa.
– Se olisi ollut hieno asia. Toivottavasti ensi kaudella tulee, Tuominen toivoo.




