Bayern München miettii jo Pep Guardiolan korvaajaa?

Daily Mirror -lehden mukaan Bayern München pelkää menettävänsä Pep Guardiolan. Siksi katalonialaisen paikalle mietitään jo uutta nimeä.

Guardialon sopimus päättyy tämän kauden päätteeksi. Menestysluotsi on vaikuttanut haluttomalta jatkamaan sopimustaan. Yleisesti jo uskotaan, että Guardiola vaihtaisi maisemaa kolmen Bayern-vuoden jälkeen.

Bayern on tehnyt johtopäätöksensä ja antanut Guardiolalle deadlinen – päätös jatkosta on synnyttävä vuodenvaihteeseen mennessä.

Guardiolan uudeksi seuraksi on ollut esillä etenkin Manchester City, jonka tiedetään jo pitkään olleen kuumeisesti hänen perässään. Joidenkin spekulaatioiden mukaan osapuolilla olisi jo suullinen sopimus.

Manchester Cityä valmentaa Manuel Pellegrini, jonka sopimus ulottuu vuoteen 2017. Jos City voittaa tällä kaudella Valioliigan, tulisi valmentajakuviosta vähintäänkin mielenkiintoisen kimurantti.

Bayern saattaa valita Guardiolan tilalle ilman työpaikkaa olevan Carlo Ancelottin, jos uusi mies pitää etsiä. Italialaisluotsi sai lähtöpassit Real Madridista viime kauden päätteeksi.

Ancelottin perässä on myös PSG, jossa hän valmensi ennen siirtymistään valkopaitoihin.