KuPS saattaa palata ensi kaudella hetkeksi vanhalle kotikentälleen, kertoo Savon Sanomat. Syynä on se, että nykyinen kotiareena on 2016 alkukesästä noin kuukauden suljettuna tekonurmen vaihtamisen takia.
– Se tietäisi viiden viikon vieraskiertuetta, joten olemme harkinneet otteluiden pelaamista Väinölänniemellä, kertoo Savon Sanomille Kuopion Palloseuran Seppo Kurikka.
Kurikan mukaan legendaarisen Väinölänniemen olosuhteet riittävät edelleen kotimaisen pääsarjan pelaamiseen. ”Vänäriä” on kunnostettu viimeksi 2014 Kalevan kisoihin.
Savon Sanomien alkuperäinen juttu täällä.




