Sir Alex ManU:n yhä havittelemasta ikikohteesta: ”Halusimme hänet jo 10-vuotiaana”

© Kuva: Getty Images

Entinen ManU-luotsi Sir Alex Ferguson on paljastanut, että seuraan viime kesänäkin huhuttu Thomas Müller, 26, on ollut seuran tutkalla jo pitkään.

– Hän oli kymmenvuotias kuullessamme hänestä ensi kertaa. Halusimme hänet jo silloin, mutta heti sitä seuraavana päivänä hän sitoutui Bayern Müncheniin, Ferguson kertoi tiistaina ilmestyneessä Leading-kirjassaan.

Vuoden 1989 syyskuussa syntynyt Müller oli aloittanut jalkapallon pelaamisen TSV Pähl -joukkueessa, mutta siirtyi Bayernin akatemiaan vuonna 2000. Hän nousi edustusjoukkueeseen kaudella 2008-2009.

Brittilehdistön mukaan ManU teki pelaajasta tarjouksen kesän siirtoikkunan lopulla, mutta tarjousta ei hyväksytty. Seurat eivät ole virallisesti kertoneet asiasta mitään.

Lähde: Tribalfootball-sivusto.