Roman Eremenkon edustama TsSKA Moskova nousi Venäjän liigassa komeasti kolmen maalin takaa tasoihin ja ohi.
TsSKA:n matsi sai todella heikon alun, sillä jo vartin pelin jälkeen Mordovia Saransk johti peliä 3-0. Kotijoukkueen maalintekoa avitti miesylivoima, sillä 1-0-tilanteessa Mario Fernandes näki punaista.
Tauon jälkeen TsSKA onnistui kaventamaan 1-3:een, ja Yannick Djalon punainen kortti tasoitti miehistöt kentällä. Djalon ulosajon jälkeen peli luonne muuttui ja kuluikin vain neljä minuuttia, kun peli oli jo 3-3-tilanteessa.
Tässä vaiheessa peliä oli tahkottu tunti, ja maaleja oli ehditty nähdä siis jo kuusi. Vielä oli neljä osumaa luvassa.
Kotijoukkue ei suostunut luovuttamaan tasoituksen jälkeen, ja Evgeni Lutsenko vei vielä Mordovyan uudelleen johtoon 68. minuutilla.
Kymmenen minuuttia ennen loppua sankariksi nousi Ahmed Musa. Kaksi maalia viiden minuutin sisään, ja TsSKA oli noussut pelissä ensimmäistä kertaa johtoon. Seydou Doumbia teki vielä 6-4-loppulukemat.
Roman Eremenko pelasi ottelussa tällä kertaa vain ensimmäisen puoliajan.




