Lionel Messi hukannut eniten rankkareita La Ligassa viime vuosina

© Kuva: Getty Images

Barcelona juhli sunnuntaina 4-1-voittoa Levantesta ja yllätyksettömästi Lionel Messi oli joukkueensa tehomies kahdella maalillaan ja maalisyötöllään.

Messi teki toisen maaleistaan rankkarista, mutta argentiinalainen myös hukkasi ottelussa yhden rankkarin ampuen 3-1-tilanteessa yli. Messi teki itse tämän jälkeen ottelun viimeisen maalin.

Messi on huippumaalintekijä ja saa joukkueessa vastuuta myös pilkulta vaikka saldot eivät ole hyviä. Messi on tilastojen mukaan hukannut eniten rankkareita La Ligassa viimeisen vuosikymmenen aikana; yhteensä kuusi kappaletta. Toki Messillä on myös yrityksiä paljon, peräti 44 kappaletta, joten ei onnistumisprosentti nyt täysin surkea ole.

Messin heikkoa rankkaritaitoa on nähty runsaasti myös europeleissä, missä monesti hukattu rankkari maksaa paljon enemmän kuin pitkässä sarjassa.

– Rankkareiden hukkaaminen ei pudota Messia tavallisen a tasolle. Hän teki joka tapauksessa kaksi maalia ja syötti maalin – se on täysin epäinhimillistä, Barca-luotsi Luis Enrique kommentoi ESPN:lle.

Barcelona johtaa La Ligaa puhtaalla pelillä kahden pisteen erolla ennen Real Madridia.