Manchester Unitedin manageri Louis van Gaal on nostamassa David de Gean takaisin ykkösvahdiksi, kertoo Daily Mirror -lehti.
Espanjalaisvahti ja hollantilaisluotsi aikovat keskustella keskviikkona. Kaksikon täytyy setviä välejään, jotka ehtivät tulehtua pahemman kerran siirtoikkunnan ollessa auki. De Gea teki kaikkensa päästäkseen Real Madridiin, kun van Gaal taas ei vaikuttanut halukkaalta veskarista luopumaan.
Nuo siirtokuviot eivät koskaan menneeet maaliin asti, ja nyt de Gean uskotaan mahdollisesti tekevän jopa jatkosopimus Unitedin kanssa.
Ilmeisesti keskinäiset kaunat ovat anteeksiannettuja, sillä van Gaal on nostamassa de Gean takaisin ykkösvahdikseen. Lauantaina espanjalainen on määrä istuttaa kentälle Liverpoolia vastaan.
Tällä kaudella torjuntavastuun on kantanut Sergio Romero. Argentiinalaisvahti sai kritiikkiä osakseen viimeisimmissä ottelussa 1-2-tappiossa Swanseaa vastaan.
De Gea pääsi pitkästä aikaan kehiin tiiistaina, kun hän vartioi Espanjan maalia 1-0-vierasvoitossa Makedoniaa vastaan.




