Kasper Hämäläisen ja Paulus Arajuuren edustamalla Lech Poznanilla ei ole kulkenut liigakauden alussa.
Lauantaina puolaisnippu kärsi jo kauden kuudennen tappionsa. Kun takana on vasta kahdeksan peliä, on tuo määrä jo melkoinen. Etenkin kun puhutaan viime kauden mestarijoukkueesta.
Tällä kertaa Poznan kohtasi kotonaan Podbeskidzielle. Lukemat kirjattiin 0-1-tappioksi.
Poznanilla on vasta yksi voitto kasassa tältä kaudelta. Liigasijoitus ei mairittele – Poznan löytyy niinkin alhaalta kuin toiseksi viimeisenä sijalta 15.
Mestarinippu voi sentään lohduttautua sillä, että Euroopan-kentillä on kulkenut. Poznan kaatoi Eurooppa-liigan playoffs-vaiheessa Videotonin 4-0-yhteismaalein.
– Eurooppa-pelit ovat niin ainutlaatuinen mahdollisuus, että fokus on ollut vähän siinä ja palautuminen ei ole onnistunut liigapeleihin, Arajuuri kertoi sivustomme haastattelussa.




