HJK:n alakulo jatkuu: ”Yksi piste ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi”

© Kuva: Kansallinen Liiga / Kalevi Hämäläinen

HJK sai katkaistua tappiokierteensä sunnuntaina, mutta voittoa ei vieläkään tulltu ja mestaruus on karkaamassa. Hallitseva mestari haki vieraista 1-1-tasapelin Kotkasta.

KTP meni johtoon Nosh A Lodyn osumalla, mutta HJK:lle pisteen pelasti Ousman Jallow.

– Toinen jakso oli meiltä selkeästi vahvempi ja maalit roikkuivat ilmassa. Vain yksi saatiin aikaiseksi, se ei tyydytä, sillä mahdollisuuksia oli enempäänkin. Pinna tästä pelistä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Kotka taisteli omassa boksissa hyvin ja maalivahti keräsi tähdet. Meillä oli omissa ratkaisuissa ja viimeistelyissä epätarkkuutta. Niitä täytyy parantaa, HJK:n Mika Lehkosuo totesi Kotkan kotisivuilla.

– Pelaajat panivat toisella jaksolla kaiken likoon, mikä oli sinänsä hyvä merkki, mutta tarvitsemme lisää onnistujia Jallow lisäksi.
Kun ei ole tullut tulosta eikä onnistumisia, niin totta kai se näkyy suorittamisessa.

Samaan aikaan ottelunsa voittanut RoPS nousi sarjan kärkeen ennen SJK:ta. HJK on kolmas, jo seitsemän pistettä kärjesä ottelun vähemmän pelanneena tosin. Yhtä monta ottelua pelannut SJK on viisi pistettä edellä.