Entinen Valioliiga-tuomari: ”Diego Costa säästynee pelikiellolta”

© Kuva: Getty Images

Entinen Valioliiga-tuomari Mark Halsey ei usko Englannin jalkapalloliiton FA:n antavan Chelsean Diego Costalle jälkikäteen pelikieltoa lauantain Arsenal-pelin tapahtumista.

Costa otti rajusti yhteen Arsenalin Laurent Koscielnyn kanssa työntäen vastustajaa kädellä naamasta ja tönimällä miehen kumoon. Tilanteeseen väliin tullut toinen Arsenal-toppari Gabriel oli kuitenkin lopulta ulosajettu pelaaja avausjakson lopulla. Ensimmäinen varoitus tuli aggressiivisesta käytöksestä ja lisäksi hän napautti vastustajaa myöhemmin pienellä potkulla säärisuojiin, mikä toi toisen varoituksen.

Costa ehti ottelun toisella jaksolla myös ajella tilanteen jälkeen kolmatta Arsenal-pelaajaa, mutta saldona ottelusta oli vain yksi varoitus vaikka monien mielestä rikkeistä olisi riittänyt jopa useampaan ulosajoon. Chelsea voitti ottelun 2-0-lukemin kahdella toisen jakson maalilla pelattuaan ylivoimalla koko jakson ja lopun jopa kahden pelaajan vajauksella Santi Cazorlan otettua kaksi keltaista myöhässä olevilla taklauksilla.

Halseyn mukaan FA:n aiempi kanta ei puolla sitä, että Costa saisi pelikieltoa jälkikäteen.

– Emme ole edes varmoja, miksi erotuomari Mike Dean antoi Costalle alunperin varoituksen. Oliko se aggressiivisuudesta Gabrielia kohtaan vai törmääminen Koscielnyyn? Halsey kommentoi Goal-sivustolle.

– Costan käsi Koscielnyn kasvoissa näyttää jääneen tuomareilta huomaamatta, mutta sen ollessa syynä oli kyse tulkinnan mukaan vain holtittomasta käden käytöstä varoituksen arvoisesti. Väkivallaksi tulkittuna tuloksena olisi ollut suora ulosajo, Halsey kommentoi Goal-sivustolle.

Toisella jaksolla Costan potku Alex Oxlade-Chamberlainiin tuomarin näkökentässä ei johtanut toimenpiteisiin vaikka aiempi linja olisi tuonut espanjalaiskärjelle toisen varoituksen.

– En usko FA:n antavan Costalle pelikieltoa, koska emme ole nähneet tällä kaudella juurikaan jälkikäteistuomioita vastaavista tilanteista. Costasta tulee kuitenkin merkattu mies tuomareiden papereissa ja he pitävät häntä jatkossa entistä tarkemmin silmällä – etenkin tilanteissa, missä pallo ei ole lähellä.