Liigadebyytti edessä – Sami Hyypiää pitää lehdistön jännityksessä

© Kuva: Getty Images

FC Zürichin päävalmentajaksi elokuussa valittu Sami Hyypiä on sunnuntaina ensimmäistä kertaa puikoissa, kun vastassa on FC Thun.

Vaikka Hyypiällä ei ole alla vielä peliäkään, on hän ollut Sveitsissä jo otsikoissa. Elokuun lopussa Tages-Anzeiger kokosi yhteen kommentteja monilta eri tahoilta – seuran entinen urheilujohtaja, Sveitsin entinen maajoukkueveskari ja jopa yksi Zürich-pelaaja olivat äänessä.

Tuolloin kyseenalaistettiin se, miksi Huuhkaja-legenda ei aloittanut seuran päävalmentajana heti. Hyypiän aloittamisen ja maajoukkuetauon jälkeen h-hetki on vihdoin käsillä, eikä spekulointi Hyypiän ympärillä ole hiljentynyt.

Tällä kertaa Hyypiän tilannetta pohtii Neue Zürcher Zeitung -aviisi. Lehden mukaan Hyypiän ajatuksista tiedetään kovin vähän, kenties jopa liian vähän, ensimmäisen ottelun alla. Aviisi kummastelee sitä, ettei Hyypiä ole hiiskunut esimerkiksi juurikaan FCZ:n pelitavasta tai paljoakaan pelaajistaan.

Hyypiä ovelasti muistuttaakin, että myös FC Thunin valmentaja lukee lehtiä. Hyypiä on sanonut toivovansa, että pelaaajat ovat ennättäneet oppia häneltä mahdollisimman paljon 12 päivässä.

Hyypiä on paljastanut ainoastaan kapteeninsa, joka oli sama jo ennen valmentajan vaihtoa: Davide Chiumiento.

FCZ on liigan jumbona ennen sunnuntain taistoa.