Argentiinan valmentaja Gerardo ”Tata” Martino on antanut tukensa Lionel Messille.
Messi on saanut ankaraa kritiikkiä sekä paikalliselta lehdistöltä että myös entisten suurpelaajien suurta. Aiemmin esimerkiksi Diego Maradona arvosteli kovin sanankääntein FC Barcelonan maalitykkiä (uutinen).
Heinäkuun alussa huhuttiinkin jo, että Messi olisi saanut tarpeekseen maajoukkuepeleistä vähäksi aikaa.
– Jos olisin Messin asemassa, olisin lopettanut pelaamisen maajoukkueessa kauan aikaa sitten, mutta jatkanut Barcelonassa, Martino tokaisi Fox Sportsin mukaan.
Messi on näillä näkymin ainakin jättämässä väliin 8. syyskuuta Yhdysvalloissa pelattavan ystävyysottelun Meksikoa vastaan.
– Aion soittaa Messille, mutta en tiedä, onko hän paikalla. Olisi hyvin turhauttavaa, mutta ymmärrettävää, jos Messi ei tule maajoukkueen mukaan, Martino linjasi.
Argentiina joutui pettymään Copa American kisoissa, kun Chile nappasi kullan rangaistuspotkukisan jälkeen. Viime vuoden MM-kisoissa Saksa puolestaan vei mestaruuden jatkoajalla.
Messi ei ole arvostelijoiden mukaan yltänyt maajoukkueessa samalla tasolle kuin seurajoukkueessaan, jossa hän juhli päättyneelläkin kaudella triplamestaruutta.




