FF Jaro on saanut jälleen kovan vahvistuksen riveihinsä. Vuonna 1996 syntynyt Moskovan TsSKA:n huippulupaus Alibek Aliev vahvistaa seuraa loppukauden lainasopimuksen turvin.
Aliev, 19, on syntyisin Venäjältä, mutta Ruotsissa hän on asunut jo 5-vuotiaasta lähtien. Tammikuussa 2015 TsSKA osti nuorukaisen riveihinsä, vaikka alla ei ollut vielä yhtäkään Allsvenskan-peliä.
Alievin potentiaalista kertoo hänestä maksettu siirtosumma – 300 000 euroa.
Aliev ei ole ehtinyt vielä debytoida Venäjälläkään Roman Eremenkon joukkuetoverina.
Aliev sen sijaan on jo mukana tämänpäiväisessä Veikkausliiga-ottelussa KTP:tä vastaan. Aliev on merkittynä vaihtopenkille. Ottelusta on takana ensimmäinen puoliaika. Aliev voi tehdä debyyttinsä siis jo tänään.




