Real Madridin portugalilaistykki Cristiano Ronaldo päätti jättää haastattelun kesken, kun puheenaiheeksi nousi FIFA.
Ronaldoa haastatteli CNN viime perjantaina. Kun toimittaja kysyi Ronaldolta FIFA:sta, menetti valkopaitojen avainpelaaja täysin hermonsa. Kysymys oli myös viimeinen, jonka toimittaja sai enää kysyä.
– En halua puhua FIFA:sta. En välitä FIFA:sta tai Qatarista, Ronaldo heitti toimittajalle.
– En välitä tällaisesta. Jos haluat puhua FIFA:sta, me lähdemme, Ronaldo viittoili ja toteutti sitten uhkauksensa.
FIFA on tällä hetkellä tulehtunut aihe jalkapallopiireissä, sillä FBI edelleen tutkii lajijärjestöön liittyviä epäselvyyksiä. Tutkinnan alla ovat esimerkiksi vuoden 2022 Qatarissa pelattavat MM-kisat.
Tähän mennessä jo 14 FIFA:n – nykyistä tai entistä – edustajaa on pidätetty. Kohu on myös viemässä Sepp Blatterin puheenjohtajan paikan.




