Italialaislehti La Repubblica väittää, että Serie A:n Lazio on päässyt Liverpoolin kanssa sopuun Mario Balotellin lainaamisesta kauden mittaisella sopimuksella.
Lähteen mukaan Lazio maksaa Liverpoolille 2 miljoonaa euroa lainasta ja lisäksi sopimuksessa on 18 miljoonan euron ostopykälä, jonka seura voi halutessaan käyttää.
Balotelli siirtyi vuosi sitten Englantiin mutta onnistui tekemään 16 Valioliiga-ottelussa vain yhden maalin.
AC Milania ja Inter Milania Italiassa edustanut hyökkääjä on onnistunut parhaimmillaan tekemään 14 maalia kaudessa (2013-2014) Milanon Punamustissa.
Lazio selvisi viime kaudella Italian pääsarjan kolmanneksi ja karsii pääsystä Mestarien liigaan elokuun loppupuolen play-off -kierroksella.




