Brasilia avasi Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa American voitolla, kun Peru kaatui 2-1-lukemin sunnuntaina. Tähtenä säkenöi Neymar, joka teki joukkueensa avausmaalin, 1-1-tasoituksen, ja syötti Douglas Costan lisäajalla tulleen voittomaalin. Neymar osui isäksi kerran myös maalipuihin.
Brassiluotsi Dunga kuitenkin halusi toppuutella Barcelona-pelurin roolia.
– Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Neymar olisi ratkaisupelaaja, mutta hän on liittynyt ryhmään Espanjassa pelatun kolmen finaalin jälkeen, Dunga viittaa Barcelonan triplaan.
– Tämä on häneltä suuri uhraus. Hän on mukana suurella asenteella. Hän haluaa voittaa ja auttaa meitä kuten Barcelonaa. Tämä on hänelle ensimmäinen Copa America. Itsea siassa vain kaksi nyt pelanneista olivat aiemmin pelanneet Copassa.
Dunga nosti myös muita pelaajia esiin ratkaisijoina.
– Neymar oli ratkaiseva, mutta emme ole yhden miehen joukkue. Monet muutkin kuten Dani Alves, Miranda ja Douglas Costa olivat ratkaisevassa asemassa. Voittoon tarvittiin koko joukkueen panosta.
C-lohkon toisessa ottelussa Venezuela voitti Kolumbian yllättäen 1-0-lukemin. Turnausta on pelattu nyt yksi täysi kierros.
A-lohko:
Chile 1 1 0 0 2- 0 3
Meksiko 1 0 1 0 0- 0 1
Bolivia 1 0 1 0 0- 0 1
Ecuador 1 0 0 1 0- 2 0
B-lohko:
Uruguay 1 1 0 0 1- 0 3
Paraguay 1 0 1 0 2- 2 1
Argentiina 1 0 1 0 2- 2 1
Jamaika 1 0 0 1 0- 1 0
C-lohko:
Brasilia 1 1 0 0 2- 1 3
Venezuela 1 1 0 0 1- 0 3
Peru 1 0 0 0 1- 2 0
Kolumbia 1 0 0 0 0- 1 0




