Jos Huuhkajat ei saa suotuisaa tulosta lauantaina EM-karsintaottelussa Unkaria vastaan, voi Mixu Paatelaisen ajan ajatella olevan ohi.
Potkuja tämä ei tarkoittaisi. Ilmeisesti Palloliiton talous ei ole siinä kunnossa, että se kestäisi palkan maksamisen kahdelle päävalmentajalle samaan aikaan. Niinpä kenkimään ei lähdetä, vaikka meneillään olevissa karsinnoissa tulisi kuokkaan 0-9 joka pelissä.
Jotta syntyisi yhtälö, jossa kaikki voittaisivat, tarvitaan jonkun seurajoukkueen apua.
Paatelainen oli jo joidenkin mediatietojen mukaan viime syksynä manageriehdokas Boltoniin. Paatelainen ehtikin tuumata Daily Mirrorin haastattelussa, että hän haluaisi Englantiin, kunhan ”aika on oikea”.
Aika voisi olla oikea jo tänä kesänä. Ainakin teoriassa Paatelainen voisi löytää pestin Englannin toiseksi tai kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta. Jos näin kävisi, Huuhkajat ja Paatelainen pystyisivät purkamaan keskinäisen sopimuksensa hyvässä yhteisymmärryksessä – ja ilman lisäkuluja.
Paatelainen saisi odottamansa pestin, Huuhkajat saisi odottamansa uuden valmentajan ja kaikkien talous pysyisi kontrollissa. Tämä olisi kaikkien yhteinen etu, kuten poliitikko sanoisi.
Mutta entäs se uusi päävalmentaja? Ilta-Sanomat ehti jo paljastaa, että seuraajan kartoitus on käynnissä. Ulkomailta löytyisi mielenkiintoisia ehdokkaita, sillä kotimaasta tuskin juuri nyt on parempaa saatavilla.
On tämä paraskin skenaario siis melkoisen mutkikas. Ehkä Palloliiton kannattaisi alkaa sivussa etsiä myös Paatelaiselle uutta työnantajaa.
Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko




