Real Madridin portugalilaistähti Cristiano Ronaldon kommentteja ei ole voinut vähään aikaan lehdistä lukea.
Ronaldo palasi julkisuuteen antamalla Miamissa, jossa hän lomailee ennen pre-seasonin alkua. Joidenkin huhujen mukaan Real Madridilla ja Ronaldolla olisi jonkinlainen välirikko. Ronaldo palasi julkisuuteen kiistääkseen nämä väitteet.
– En ole puhunut lehdistölle viime aikoina. Teen nyt poikkeuksen A Bolalle vain vahvistaakseni, että raportit, joiden tarkoitus on levittää konfliktia minun ja Real Madrdin välille, ovat täysin valheellisia, Ronaldo kommentoi A Bolalle.
Real Madridissa tapahtuu jonkin verran muutoksia ensi kaudeksi, kun Carlo Ancelotti sai lähtöpassit ja tilalle astuu Rafa Benitez. Ronaldo puolusti pitkään Ancelottia ja olisi ilmeisimmin halunnut nähdä italialaisen jatkavan.
– Olen erittäin onnellinen maailman parhaassa seurassa, Ronaldo vakuutteli.
– Olen täysin keskittynyt. Luotan siihen, että ensi kausi on menestystä täynnä, Ronaldo lisäsi.
Ronaldo ei tule enää antamaan kommentteja niin kauan kuin portugalilaisen loma jatkuu.




