68-vuotias luotsi jatkaa sittenkin Valioliiga-seuran peräsimessä

© Kuva: Getty Images

Dick Advocaat on sittenkin Sunderlandin manageri myös ensi kaudella. Seura tiedotti tänään vuoden jatkosta.

Aiemmin Advocaat vihjasi vahvasti siihen malliin, ettei  häntä eli ”Pikku-Kenraalia” nähtäisi enää huippufutiksessa. 68-vuotias luotsi vietti aikaa seurajohdon kanssa ja käänsi lopulta päänsä.

– Keskusteltuani monta kertaa Ellisin ja Leen kanssa onnistuivat he vakuuttamaan minut siitä, että olen oikea mies seuraan, Advocaat perusteli päätöstään.

Advocaat tuli tehtävään loppukaudesta Gustavo Poyet’n tilalle. Sunderland nousi kevyesti putoamisviivan yläpuolelle hollantilaisluotsin aikakaudella.

Advocaatilla on huikea työhistoria. Valmennustehtävissä hän on toiminut jo 1980-luvun alussa.