Kuopiolaisyhtye Turmion Kätilöt on tehnyt Kuopion Palloseuralle uuden kannustuslaulun.
Taisteluhuuto-nimisellä kappaleella ovat mukana vierailemassa Kalle Pakarinen, Sakari Kuosmanen ja Jarkki Pöyhönen. Tämän lisäksi pohjoissavolainen Rockama-yhtye on versioinut uudelleen Banzai-laulun.
Perinteikäs Banzai-laulu säilyy edelleen seuran kansallislauluna.
– Turmion Kätilöt teki KalPalle loistavan oman biisin, joten on hienoa että kuopiolaisbändi teki myös meidän joukkueelle oman taistelubiisin, pelaajavalmentajana ja joukkueenjohtajana toimiva Tero Taipale iloitsee KuPSin verkkosivuilla.
Kuuntele näyte uudesta kappaleesta sivun ylälaidan videolta!



