Tässäkö seuraava Dortmund-luotsi?

© Kuva: Getty Images

41-vuotias Thomas Tuchel on seuraava Borussia Dortmund -luotsi, väittää Bild-lehti.

Lehden mukaan Tuchel olisi jo tehnyt nelivuotisen sopimuksen Dortmundin kanssa.

Keskiviikko toi tullessaan kovan uutispommin Saksasta, kun Dortmundia vuodesta 2008 luotsannut Jürgen Klopp kertoi jättävänsä seuran kuluvan kauden päätteeksi. Klopp on tiettävästi itse toiminut Tuchelin suosittelijana manttelinperijäkseen.

Klopp painotti lähtöilmoituksensa ohessa, että suunnitelmissa ei ole pitää välivuotta ja huhut miehen tulevasta suunnasta käyvät kiivaina.

Tuchelilla hyvät tulokset Mainzissa

Tuchel on viimeksi luotsannut Mainzia, jonka hän jätti omasta halustaan kesällä 2014. Tuchel oli aloittanut seuran peräsimessä vuonna 2009. Mies viettää parhaillaan sapattivuotta valmentamisesta.

Mainz sijoittui Tuchelin alaisena parhaimmillaan viidenneksi. Päätöskauden sijoitus oli seitsemäs, mikä toi seuralle paikan Eurooppa-liigan karsintaan.

Mainz-pesti onkin Tuchelin ainoa huipputasolla. Hän on aiemmin luotsannut vuosina 2007-2011 Augsburgin kakkosjoukkuetta.

Aikoinaan myös Klopp tuli Dortmundiin juuri Mainzista luotsattuaan seuraa vuosina 2001-2008. Klopp oli tuota ennen seurassa jo pelaajana vuodet 1989-2001.