Manchester Unitedin monivuotisena kapteenina pelaajauraltaan eritoten muistettu Roy Keane katsoo Louis van Gaalin tarvitsevan paljon aikaa nostaakseen seuran entiseen lumoonsa.
Van Gaalin ja ManU:n tuorein pettymys oli maanantainen tappio Arsenalille Englannin cupin puolivälierissä.
– Van Gaal tulee saamaan kritiikkiä, se on odotettavaa. Miehelle pitää kuitenkin antaa aikaa – kaksi tai kolme vuotta, Keane kommentoi BBC Sportille.
– Seuran olisi pitänyt antaa David Moyesillekin enemmän aikaa, mutta niin ei tapahtunut. Mitä heidän nyt pitäisi tehdä? Vaihtaa taasa manageria? Van Gaal on ollut ovensuussa kaksi minuuttia. Se [menestyksen luominen] ottaa oman aikansa. Se on kirjaimellisesti uudelleen rakentamista.
Valioliigassa pullat hyvin uunnissa
ManU on Valioliigassa pelannut tuloksellisesti hyvin ja on sarjassa neljäntenä. Esityksiä on kuitenkin arvosteltu kautta linjan, kun joukkue ei ole pystynyt hallitsemaan pelejään.
– Olisi katastrofi, jos ManU ei yllä neljän parhaan joukkoon. Suuri ongelma on se, että seuran henkilökunta ja seuran ex-pelaajat vertaavat joukkuetta vuosikymmenen takaiseen. Heidän pitäisi katsoa vain eteenpäin. Keskittyä pelaajiin, manageriin ja antaa tukea heille.
– Uskon kuitenkin siihen, että ManU on neljän parhaan joukossa kauden päätyttyä.
ManU:lla on edessään melkoiset härkäviikot Valioliigassa, kun seuraavan viiden pelin aikana joukkue kohtaa Liverpoolin (vieraissa), Manchester Cityn (kotona), Chelsean (vieraissa) ja Arsenalin (kotona).




