Huuhkaja-vahdille kauden kymmenes nollapeli – riittääkö avauspaikkaan EM-karsintojen jatkuessa?

© Kuva: Juha Tamminen

Huuhkajien ykkösvahtina viime vuodet ollut Niki Mäenpää pelasi jo kauden kymmenen nollapelinsä seuratasolla perjantaina.

Miehen edustama VVV Venlo kukisti Jong Ajaxin Hollannin kakkostasolla 1-0-lukemin.

30-vuotias veräjänvartija on ollut Mixu Paatelaisen ykkösmies tälle pelipaikalle viime vuosina, mutta asema voi olla menetetty ainakin toistaiseksi ellei lopullisesti kun karsinnat jatkuvat maaliskuussa.

Nuorempi haastaja Lukas Hradecky nimittäin on esittänyt jo pitkään vahvoja otteita Tanskan liigassa, missä saldona on kahdeksan nollapeliä astetta kovemmassa sarjassa kuin missä Mäenpää pelaa.

25-vuotias maalivahti pääsi myös jo avaukseen Huuhkajien edellisessä karsintapelissä marraskuussa Mäenpään sijasta. Ottelussa Unkari oli 1-0-lukemin parempi. Mäenpää seurasi Hradeckyn otteita penkiltä myös muutama päivä myöhemmin Slovakia-ystävyysottelussa.

Hradecky sai Huuhkaja-minuutteja myös Ruotsi-ystävyysottelussa tammikuussa. Kamppailu pelattiin ns. talvimaajoukkueilla, eikä Mäenpää ollut ryhmässä mukana.

Huuhkajat kohtaa seuraavassa karsintapelissä Pohjois-Irlannin vieraissa 29. maaliskuuta ja jäämme odottamaan maalivahtivalintaa mielenkiinnolla.