Tässäkö Neymarin salaisuus? – Paino noussut reippaasti vuoden aikana

FC Barcelonan Neymar on ollut viime aikoina hyvässä iskussa. Yksi syy tähän saattaa olla brassin parantunut fysiikka.

Espanjalaisen Marca-lehden mukaan Neymar on ollut nyt vuoden verran katalonialaisseurassa tehovalmennuksessa, jonka avulla on haluttu lisätä Neymarin lihasmassaa ja kehittää fysiikkaa.

Tullessaan Barcelonaan Neymar painoi vain 64,5 kiloa ja meni helposti nurin kaksinkamppailuissa. Onhan peli Euroopassa hivenen fyysisempää.

Barca halusi Neymarin saavan lisää lihasta, mutta samalla yhtä tärkeää oli säilyttää brassin ilmiömäinen vikkelyys. Treeniohjelma on ollut monimuotoinen. Esimerkiksi kuntosaliharjoitusten lisäksi myös oikeanlainen ruokavalio vitamiineineen ja proteinin saannin suhteen on korostunut.

Neymar on etenkin yrittänyt saada lihasmassaa jalkoihin ja rintaan. Näin pelaajan vahvuudet kaksinkamppailussa ovat korostuneet.

Kaikkiaan Neymar on saanut kuntokuurin ansiosta neljästä viiteen kiloa lisää painoa. Tulos näkyy sekä vartalossa että tilastoissa. Kausi on tuonut jo 15 La Ligan maalia, ja etenkin viime aikoina taituri on tehnyt osumia tiuhaan tahtiin.