Markkasen Valioliiga-ennakko: Maukkaiden derbyjen lauantai

© Kuva: Getty Images

Valioliigassa nähdään lauantaina kaksi tiukkaa paikalliskamppailua, joista molemmat ovat varsin merkityksellisiä eritoten europaikkojen kannalta. Päivä alkaa Pohjois-Lontoossa Tottenhamin isännöidessä Arsenalia, ja päättyy Merseysidella, kun Liverpool vierailee Evertonin Goodison Parkilla.

Arsenal, Tottenham ja Liverpool hallinnoivat sijoja viidestä seitsemään. Ensin mainitulla on matkaa kolmanteen sijaan vain piste, Tottenhamilla kolme ja Liverpoolilla viisi.

Sanchez saattaa pystyä pelaamaan

Molemmat lontoolaiset lähtevät otteluunsa hyvien esitysten jälkeen. Arsenal murjoi viikko sitten Aston Villan maan rakoon 5-0, ja Tottenham haki pisteet West Bromwichilta 3-0 –vierasvoitolla. Arsenal on lisäksi kolmen liigaottelun nollaputkessa pidettyään maalinsa puhtaana Villan lisäksi myös Manchester Cityä ja Stokea vastaan. Tottenham taas on voittanut kahdeksasta viime liigapelistään kuusi.

Arsenal hurjasteli maalinsa viikko sitten ilman Alexis Sanchezia. Oliver Giroud oli piikissä vaarallinen, ja hänen alapuolellaan olivat kolmen linjassa Mesut Özil, Santi Cazorla ja Theo Walcott. Kaikki nämä neljä tekivät maalin! Erityisesti Özilin piristyminen on rohkaisevaa Arsenalille saksalaisen myös syötettyä Giroud’n 1-0 –osuman. Özil valittiin jopa Sky Sportsin ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Sanchezin ei pitänyt alun perin pelata tänäkään viikonloppuna, mutta manageri Arsene Wenger paljasti ottelun alla, ettei olekaan varmaa, että Sanchez olisi sivussa. Danny Welbeck on toipumassa pelikuntoon. Näin ollen Arsenal saa joka tapauksessa jalkeille hyvävireisen ja vaarallisen yläkerran.

Tottenhamilla on heittää avaukseen tulikuuma kaksikko Christian EriksenHarry Kane. Nämä kaksi ovat tehneet peräti 19 maalia Spursin 20 edeltävässä ottelussa. Ottelu on siis hyökkäysten mittelö. Maaleja nähdään.

Gerrardin viimeinen derby

Liverpool on ennakkoon ajateltuna selkeä suosikki Evertonia vastaan. Se on voittanut neljä viidestä viime vierasottelustaan Valioliigassa, hävinnyt liigassa ylipäätään viimeksi joulukuussa ja hävinnyt vain yhden edellisistä 16 Merseysiden paikallispelistä. Kokoonpanopuolella suurin vierasvoittoa puoltava tekijä on Daniel Sturridgen paluu.

Sturridge tuli viime liigaottelussa West Hamia vastaan Lazar Markovicin tilalle 68. minuutilla, ja viimeisteli maalin 80. minuutilla. Sturridgen odotetaan aloittavan jälleen penkillä, joten Raheem Sterling ja Philippe Coutinho  ovat liki varmasti avauksessa.

Kolmen pelaajan alakertaan siirtyminen on tiivistänyt Liverpoolin puolustusta. Viimeisissä seitsemässä ottelussa kaikissa kilpailuissa on Liverpool pitänyt nollan neljä kertaa. Ennen tätä jaksoa neljään nollapeliin oli vaadittu 18 peliä.

FA-cup –uusinta Boltonia vastaan oli taas kerran tervanjuontia, mutta paikallisottelut Evertonia vastaan ovat Liverpoolille aina kauden tärkeimpiä pelejä. Nyt lisämaustetta otteluun tuo se, että Steven Gerrard pelaa viimeisen paikalliskamppailunsa.

Tämän vuoksi ottelu on erittäin latauksentäyteinen, ja Liverpool tulee varmasti otteluun kovaa yrittäen samalla hyödyntää Evertonin viime aikojen alavireen. Alavireestä voidaan puhua, vaikka Evertonilla onkin alla voitto Crystal Palacesta. ”Toffees” on esimerkiksi voittanut 12 edeltävästä kotipelistään vain kolme.

Evertonin hyökkäysvoima on entistä enemmän Romelu Lukakun leveillä harteilla, kun Samuel Eto’o lähti Sampdoriaan. Joukkueeseen Tottenhamista tulleen Aaron Lennonin uskotaan tuovan lisää tarjoilua Lukakulle. Maalivahtiosastolla Tim Howard on yhä sivussa.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen