Lionel Messi epäonnistui rangaistuspotkussa – ja puski tyhjistä ohi!

Manchester City kärsi tappion FC Barcelonalle Mestarien liigan neljännesvälierässä. Rumemmatkin lukemat olisivat tosin voineet olla.

Manchester City näytti olevan täysi vastaantulija FC Barcelonan käsittelyssä ensimmäisen 45-minuuttisen aikana. City avasi pelin korkealla riskitasolla, mikä tuli kuin taivaanlahjana katalonialaisvieraille. Barca vei peliä ja City juoksi päättömästi perässä.

Barca sai ottelusta hallinnan huonosti organisioitua City-ryhmää vastaan ja olisi voinut takoa ensimmäisellä jaksolla 2-0-lukemiakin pahemmat numerot. Barcan maaleista vastasi vielä viime kaudella Valioliigassa pelannut hyökkääjä Luis Suarez.

Molemmissa maaleissa Cityn puolustus oli pahasti tuuliajolla, eikä maaliahne kärkimies jättänyt tilanteita hyödyntämättä. Barca oli myös lähellä lisäosumia, mutta kertaalleen ylärima kotijoukkueen Dani Alvesin yrityksessä.

City-pelaaja hölmöili punaisen, Messi muni pilkun

City tuli uudella vimmalla toisella jaksolla ja onnistui pääsemään maalintekopaikoille toisin kuin ensimmäisellä puoliajalla. Cityn uurastus myös palkittiin, kun Sergio Agüero osui 68. minuutin kohdalla.

1-2-tilanteessa Cityn kiri katkesi Gael Clichyn hölmöön ulosajoon. Clichy meni keltainen allaan tarpeettoman kovaa tilanteeseen jalkapohja edellä. Tuomari teki kovan ratkaisun ja nosti toista kertaa keltaisen kortin rintataskustaan Clichylle.

Loppu näytti olevan leikittelyä, kunnes…

Barca-tähti Lionel Messi kaadettiin lisäajalla rangaistuspotkun arvoisesti, ja argentiinalaistaituri itse asettui ampumaan yksitoistametristä. Veto meni turhan keskelle ja maalivahti Joe Hart ehti pelivälineen tielle. Messi vielä pääsi lentopuskemaan irtopalloon, mutta osuma päälakeen oli huono ja pallo vieri ohi.

Näin FC Barcelona pääsee toiseen osaan 1-2-vierasvoitto alla.

Illan toisessa pelissä Juventus nappasi 2-1-voiton Borussia Dortmundista. Dortmundin tärkeän vierasmaalin iski Marco Reus.  Torinolaisseuran maaleista vastasivat Carlos Tevez sekä Alvaro Morata.

Mestarien liigan tulokset, tiistai-ilta

Manchester City – FC Barcelona 1-2
Juventus – Borussia Dortmund 2-1