Hollannissa pelaava puolustaja saamassa kutsun Huuhkajiin?

© Kuva: Getty Images

PEC Zwollen suomalaistoppari Thomas Lamia ei ole vielä nähty Huuhkajissa, mutta tähän saattaa tulla pian muutos.

Lam on pelannut tällä kaudella suuria minuutteja Hollannin liigassa ja maalejakin on syntynyt pari kappaletta. Topparin tontin lisäksi Lam on pelannut esimerkiksi keskikentällä.

Monipuolisuudestaan huolimatta Mixu Paatelainen ei ole ainakaan toistaiseksi antanut kutsua Lamille, joka on pelannut Suomen nuorisomaajoukkueista U21-ryhmään saakka.

– Se on unelmani, Lam sanoo Suomen edustamisesta hollantilaisen Tjerkstramedian haastattelussa.

Lamin mukaan häntä on seurattu tositoimissa, mutta kutsua ei ole vielä pudonnut.

Seuraava mahdollisuus Lamilla on edustaa sinivalkoisia, kun Huuhkajat kohtaavat Pohjois-Irlannin maaliskuussa Windsor Parkilla.