HJK:n ghanalaispuolustaja Gideon Baah pelasi Liigacupin 2-2-tasapeliin päätyneessä ottelussa tiistaina Rovaniemen Palloseuraa vastaan topparina.
Viime kaudella Baah nähtiin myöhäiseen syksyyn asti vasempana laitapakkina, ja sielläkin varavaihtoehtona Veli Lammelle. Valtteri Morenin loukkaantuminen ennen 2.10 pelattua Eurooppa-liigan lohkovaiheen ottelua Club Bruggea vastaan pakotti Klubin päävalmentajan Mika Lehkosuon siirtämään ghanalaisen toppariksi.
Baah suoriutui tehtävästä erinomaisesti, ja hän pelasikin vasempana topparina kaikki jäljellä olleet lohkovaiheen ottelut.
– Kävimme ”Banan” (Lehkosuo) kanssa kauden jälkeen keskustelun, jossa hän kysyi kumpi on minulle mieluisempi paikka.
– Totesimme, että ominaisuuteni sopivat paremmin toppariksi, ja se tulee olemaan tällä kaudella ensisijainen pelipaikkani. Kausi on kuitenkin pitkä, ja voi olla että minua tarvitaan myös laidalla, Baah sanoi SuomiFutis-sivustolle.
Vasen laitapuolustaja olisi Baahn mielestä se pelipaikka, josta siirtyminen eteenpäin olisi helpompaa. Joukkueen etu ja tarpeet menevät kuitenkin etusijalle.
– Vasenjalkaisia laitapakkeja ei ole Euroopassa yhtään liikaa, siksi niille on enemmän kysyntää. Pelaan kuitenkin siellä missä valmentaja näkee parhaaksi.
– Haluaisin parempaan liigaan mielellään jo kesällä, mutta se asia ei ole omissa käsissäni. Minulla on sopimus HJK:n kanssa ja kunnioitan sitä, Baah totesi.
Matti Heikkilä




