Kun Valioliigassa porskutetaan hyvää vauhtia kohti kiireistä kevätkautta, ovat asetelmat sarjan molemmissa päissä mielenkiintoiset. Mestaruuden voi sanoa olevan kahden – Chelsean ja Manchester Cityn kauppa – , mutta Mestarien liigan paikoista taistelee usea joukkue. Myös häntäpäässä kymmenkunta seuraa voidaan laskea taistelevan putoamista vastaan.
Mielenkiintoisen vertailun voi tässä vaiheessa tehdä vertailemalla joukkueiden tuloksia viime kauden vastaaviin otteluihin.
Tässä vertailussa West Ham oli pitkään paras, mutta nyt Southamptonin mm. viime viikonloppuna kaatanut Swansea on noussut ohi. Walesilaisseura on kerännyt jo 12 pistettä enemmän otteluistaan kuin viime kaudella vastaavista kamppailuista. West Hamin saldo verrattuna viime kauteen on +11 pistettä.
Heikoimmin suhteessa viime kauden vastaaviin otteluihin ovat pelanneet Liverpoolin seurat: Evertonin saldo on -17 ja FC Liverpoolin -16.
Ennusteen mukaan eli mikäli joukkue suoriutuu jäljellä olevista peleistä samoin tuloksin kuin viime kaudella, olisivat Chelsea ja Manchester City kauden päätteeksi tasapisteissä. Arsenal olisi selvä kolmas ja Tottenham neljäs niukasti ennen Liverpoolia ja ManU:a.
Tilastot ovat toki tilastoja, menneet menneitä ja joukkueet ovat muuttuneet viime kaudesta eikä mitään saa tässä sarjassa ilmaiseksi. Alla kattava vertailutilasto joukkueista lopullisen sijoitusennusteen mukaisessa järjestyksessä sekä tämän hetkinen sarjataulukko.
Swansea best improvers on +12 ahead of West Ham +11 comparing results to last season’s equivalent matches: @We_R_PL pic.twitter.com/9Jyp1y9GXF
— Simon Gleave (@SimonGleave) February 5, 2015
TABLE Take a look at the latest Barclays Premier League standings. Happy with your team’s position? #BPL pic.twitter.com/rNZdGZqCok
— Premier League (@premierleague) February 2, 2015




