Barcelonan Lionel Messi on katkonut huhuilta siipiä sunnuntaina. Vasta viikko sitten seuran ympärille kasattiin kriisiä, kun joukkue kaatoi Real Sociedadille 0-1-lukemin. Pelaajan ja valmentajan Luis Enriquen välien kerrottiin olevan tulehtuneen.
Ehkä niin, mutta joukkue on sen koommin voittanut jo kaksi peliä. Sunnuntaina vieläpä selkäänsä sai toinen mestariehdokas Atletico MAdrid 3-1-lukemin. Barca-maaleista vastasivat Neymar, Luis Suarez sekä tietenkin Messi itse.
Valioliigan raharikkaiden Manchester Cityn ja Chelsean on huhuttu olevan valmiita lunastamaan Messin itselleen hurjalla 200 miljoonalla punnalla. Pelaaja vakuttaa olevansa tyytyväinen Barcelonassa.
– Minulla ei ole aikomusta lähteä täältä minkään seuran vuoksi, ei Chelsean, ei Manchester Cityn. Olen väsynyt ihmisten puhuisiin. En ole pyytänyt seuraa antamaan potkuja kenellekaan, BBC siteeraa.
”Meitä halutaan vahingoittaa”
Barcelona antoi lähtöpassit viime viikolla urheilujohtajalle Andoni Zubizarretalle. Myös avustajana toiminut, viime kauteen pelaajauransa päättänyt Carles Puyol jätti tämän jälkeen pestinsä.
– Ihmiset kirjoittavat siten, että omistaisin seuran, mutta ei se niin mene. En pyydä ketään tekemään päätöksiä. Kaikki mitä asiasta on puhuttu ja kirjoitettu on valetta. Näillä asioilla halutaan vain vahingoittaa meitä [ulkopuolelta]. Meidän täytyy pysyä kaikesta huolimatta yhtenäisinä.
Ottelun vähemmän pelannut Real Madrid johtaa sarjaa pisteen erolla Barcelonaan. Atletico on kolmas, neljä pistettä kärjestä.




