Helsingin IFK jakaa ensi kauden kotikenttänsä hallitsevan Suomen mestarin HJK:n kanssa.
Molempien joukkueiden yhteinen kotikenttä on Töölössä sijaitseva Sonera-stadion. HIFK:n johtoportaalla on tällä hetkellä suuret suunnitelmat siihen, kuinka Helsingin paikallisotteluiden jalkapallopyhätön saisi tehtyä entistä viihtyisämmäksi molempien helsinkiläisjoukkueiden kannattajia ajatellen.
HJK:n kannattajat ovat lunastaneet lähes tavaramerkikseen Sonera-stadionin eteläpäädyn, joten HIFK:n fanijoukko kannustaisi luonnollisesti pohjoispäädyssä.
– Olemme ehdottaneet, että HIFK:n kannattajat tekisivät oman päädyn punaiseksi ja HJK:n kannattajat tekisivät sitten omansa omilla väreillään. Meidän fanimme olisivat niin fiiliksissä siitä, että he olisivat valmiita panostamaan siihen, kertoo HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä SuomiFutis-sivustolle.
HIFK:lla on tällä hetkellä paljon suunnitelmia. Pohjoispäädyn penkkien väri tulee tuskin muuttumaan punaiseksi, mutta tarkoituksena on tehdä päädystä tähtirintojen näköinen paikka, jossa kannattajajoukko Stadin Kingit viihtyy.
– Kunhan vain luvat saadaan kuntoon. Toivotaan että kun kausi alkaa, Soneralla on punaista. Ainakin maalin taakse keskelle tulee HIFK:n kannattajille seisomakatsomo, Määttä paljastaa.
Christos Zavros
Twitter @CZavros




