Albion puheenjohtaja Tony Bloom on vakuuttanut taas tukeaan joukkueen luotsi Sami Hyypiää kohtaan.
Parivaljakko puhui perjantain ottelun jälkeen, kun Hyypiän luotsaama Brighton oli hävinnyt Millwallille 0-1-lukemin. Ottelu oli Bloomille viimeinen ennen matkaa Australiaan.
– Hän on sanonut aika lailla samoja asioita. Että minulla on heidän ja hänen tukensa, seurajohdon tuki, Hyypiä sanoi The Argus -lehden mukaan.
Hyypiä sai kesällä kolmivuotisen pahviin seuraan, mutta Albionin syyskausi ei ole sujunut suunnitelmien mukaan. Voitot ovat olleet tiukassa, ja joukkue on pudonnut putoamisviivan alapuolelle.
– Tällaisina ajanjaksoina sitä aina ajattelee asioita. Sitä ajattelee omaa suoritusta ja että onko tehnyt tarpeeksi, kaiken mahdollisen asioiden muuttamiseksi.
– Totta kai se on myös käynyt mielessäni. Olenko oikeassa paikassa? Olen kuitenkin vielä täällä ja tulen olemaan ainakin huomiseen asti!
Brighton kohtaa lauantaina sarjan puolivälissä keikkuvan Wolvesin.




