Liverpool päätti vuotensa nousuvireeseen: ”Tietenkin uskomme siihen”

© Kuva: Getty Images

Liverpoolissa saatiin roppakaupalla uskoa loppukauteen, kun joukkue päätti vuoden 2014 ottelunsa 4-1-kotivoittoon Swanseasta.

Illan sankareita oli kaksi maalia tehnyt Adam Lallana. Ensimmäinen syntyi oivan työn päätteeksi, kun hän blokkasi vastustajan maalivahdin avauksen ja kimmoke pomppi maaliin. Toisessa hän kiitti pelikaveriaan Coutinhoa oivasta kantapääpassistaan karaten puolustajilta maalintekoon.

Viime kaudella kalkkiviivoille aina mestaruudesta taistellut Liverpool kohensi ailahtelevan alkukauden jälkeen asemiaan nyt kahdella peräkkäisellä voitolla.

Lallana uskoo, että joukkue nousee kauden päätteeksi neljän parhaan sakkiin eli Mestarien liigaan ensi kaudeksi oikeuttaville sijoille. Eroa nyt paikkaan auringossa on viisi pistettä ja muutama sija.

– Tietenkin uskomme siihen. Varsinkin, koska olemme löytämässä tasoamme nyt ja olemme siten saaneet alemme muutamia hyviä tuloksia, Lallana kommentoi Sky Sportsille.

– Lähestymme asiaa ottelu ottelulta, mutta meidän tavoitteemme on neljän sakissa.