Saksan maajoukkueen luottotopparin ja Borussia Dortmundin heikkoon nykyjamaan kyllästyneen Mats Hummelsin kerrotaan tasoittavan tietään kohti siirtoa Valioliigaan.
Mies haluaisi jatkaa uraansa Arsenalissa tai ManU:ssa tietää Daily Express.
Hummels kritisoi joukkuettaan suorasanaisesti äskettäin Werder Bremen -tappion jälkeen (uutinen), minkä seurauksena joukkue lähti sarjan talvitauolle viimeistä edellisenä.
26-vuotiaan kerrotaan olevan äärimmäisen turhautunut alamäessä olevan seuran nykytilaan ja olevan yksi todennäköisistä lähtijöistä kauden jälkeen.
Hummels on Saksan maajoukkueen ykköstoppari ja johdatti osaltaan maan MM-kultaan viime kesänä. Hän on kärsinyt tällä kaudella jo useammistakin vammoista ja on ollut sivussa lähes puolista joukkueensa otteluista, mikä näkyy tuloksissa.
Dortmundista odotetaan melkoista ajolähtöa aina päävalmentajasta Jürgen Kloppista alkaen, koska hän ei tunnu enää saavan ryhtiä miehistöönsä.




