HJK neuvottelee kahden kirkkaimman tähtensä kanssa jatkosta – nämä kuusi lähtevät varmasti

© Kuva: Juha Tamminen

HJK kertoo tiedotteessaan neuvottelevansa parhaillaan jatkosta ”useiden pelaajien kanssa”. Tähän joukkoon kuuluvat Klubin kaksi ehkäpä säkenöivintä tähteä eli Macoumba Kandji ja Anthony Annan.

Lisäksi Mika Väyrysen ja Antonio Doblasin kanssa neuvotteluja jatketaan lomien jälkeen, tammikuun puolella.

Heti kauden päätyttyä HJK:n jättävät Saku Eriksson, Sebastian Mannström, Joel Perovuo, Roni Porokara ja Aristide Bancé.

Nuorelle maalivahdille Erikssonille HJK tarjosi jatkoa, mutta HIFK vei voiton tässä kisassa, kuten tänään uutisoimme.

Viiden yllä mainitun pelaajan lisäksi myös menneellä kaudella Klubin kapteenina toiminut Teemu Tainio siirtyy pois HJK:sta.

Tainio kaipaa uusia tuulia uralleen ja suuntaa jatkossa kohti ulkomaita, HJK kertoo. Näillä näkymin uran lopettamista ei siis olisi luvassa.

HJK:lla on kasassa jo 17 pelaajasopimusta. Uusista sopimuspelaajista Matti Klinga on ollut jo jonkin aikaa HJK:n matkassa, ja Saku-Pekka Sahlgren on liittynyt vahvistamaan maalivahtiosastoa.