Saksan Bundesliiga seuraa Englannin Valioliigaa maaliviivateknologian käyttöönotossa. Vastaava järjestelmä nähtiin viime kesän MM-turnauksessa.
Seurat äänestivät asiasta ja 15 joukkuetta 18:sta olivat järjestelmän kannalla. Kahden kolmasosan enemmistö vaadittiin vähintään päätöksen tueksi. Järjestelmä otetaan kauden 2015-2016 alussa käyttöön kaikilla 18 pääsarjastadionilla.
Teknologiassa maaliviivassa olevat sensorit tulkitsevat oliko pallo viivan yli kokonaan vai ei. Erotuomari saa tiedon kädessään olevaan älyrannekkeeseen välittömästi ja selventävää grafiikkaa voidaan esittää tv-lähetyksissä myös saman tien.
Järjestelmä osoitti toimivuutensa MM-kisoissa, missä oli muutamia pelitilanteessa epäselviä tilanteita ja näimme teknologian auttavan tuomarin oikeaan päätökseen.
Järjestelmä otettiin myös Valioliigassa käyttöön kuluvan kauden alussa.
The Bundesliga has voted YES to using goal-line technology from the start of the 2015/16 season. http://t.co/3DTEFMnnnr #goallinetechnology
— Bundesliga (@Bundesliga_EN) December 4, 2014




