ManU:n pelaajatarkkailijat ovat jo useaan otteeseen tällä kaudella olleet tarkkailemassa Schalken ja Saksan maajoukkueen puolustajaa Benedikt Höwedesiä, kertoo Goal-sivusto.
26-vuotias puolustaja pelasi kesän MM-turnauksessa jokaisen ottelun vasempana puolustajana, mutta seurajoukkueessa pelipaikkana on ollut myös keskuspuolustus.
Nykyisen ManU-luotsin Louis van Gaalin kerrotaan kuuluneen pelaajan ihailijoihin jo vuosia sitten, kun hollantilainen luotsasi Bayern Müncheniä vuosina 2009-2011.
Höwedesillä on sopimus seuransa kanssa vuoteen 2017. Pelaajan hintalapun uskotaan olevan 18 miljoonan euron luokkaa.




