Huuhkajat kohtaa EM-karsintojen ensimmäisessä kotiottelussaan Kreikan tänään lauantaina Olympiastadionilla klo 21.45 alkaen.
Kreikka on ennakko-odotuksien perusteella suosikki vaikka joukkueen taustoissa onkin tapahtunut muutoksia sitten kesän MM-turnauksen.
Maiden voimasuhteista kertoo jotain maiden sijoitukset kansainvälisessä FIFA-rankingissa.
Suomi on tuoreimmassa – 18. syyskuuta julkaistussa – listauksessa sijalla 65. Pudotusta edellisen kuukauden sijoitukseen oli peräti 10 sijaa Färsaaret-voitosta huolimatta.
Kreikka, joka hävisi EM-karsinnan avauksensa Romanialle 0-1-lukemin, on rankingissa 14. sijalla. Tämä oli sijan heikommin kuin kuukautta aiemmin.
Euroopan maista Kreikka on yhdeksänneksi paras FIFA-rankingissa. Taakse jäävät mm. Englanti, Kroatia ja Venäjä, edellä on niukasti Italia.
Katso alla olevista linkeistä pohdintaa parin eri näkökulman kautta, mitkä ovat illan ottelun ennakkoasetelmat:
Huuhkajat kohtaa Kreikan – Kiinnitä huomiosi näihin asioihin!
Huuhkajat menestyy tai romahtaa avainpelaajiensa mukana!
–
Kaikki Suomen A-maajoukkueen uutiset, EM-karsintalohkon tilanteen ja otteluohjelman löydät Huuhkajat-erikossivultamme.




