Veikkausliigaan ensi kaudeksi nousevan HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara sanoo, että HIFK tulee tavoittelemaan muiden seurojen helsinkiläisiä liigapelaajia.
– Periaatteessa joka pelipaikalle tarvitaan ainakin yksi lisää. Meidän täytyy tähystää Veikkausliigaan, koska Helsingissähän asuu jo valmiiksi hirveän paljon helsinkiläisiä, esimerkiksi MYPAn ja Lahden pelaajia, Honkavaara mietti lauantaina HIFK:n varmistettua nousunsa.
– Totta kai me ollaan siinä vähän jonossa, eikä välttämättä jonon kärjessäkään, mutta kiinnostusta on jo nyt ollut. Tuolla on aika monta HIFK:n näköistä pelaajaa maailmalla. Kyllä mä uskon, että halukkaita on.
Liigaa laajemmaksi?
”Honsu” Honkavaara uskoo myös, että liigaa voitaisiin laajentaa. Sarjassa pelaa nyt 12 joukkuetta, mutta välillä on jopa pohdittu sarjan laajentamista jopa 16 joukkueen kokoiseksi.
– Ykkösessä on hyvällä taloudellisella pohjalla olevia joukkueita vaikka kuinka paljon, Honkavaara kertoi Iltalehdelle.
Honkavaara katsoo, että nykyinen kolminkertainen ja 33 ottelun sarja on vienyt joukkueilta mehut, ja pelit ovat olleet virkamiesfutista. Lisäys nykyiseen joukkuemäärään ja sarjan muuttaminen kaksinkertaiseksi vähentäisi ottelumäärää.
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant




