Wales onnistui niukasti päihittämään Andorran EM-karsinta-avauksessaan tiistaina, kun joukkueen avainpelaaja Gareth Bale teki molemmat maalit 2-1-voitossa. Voittomaali syntyi vasta vapaapotkusta 81. minutilla.
Bale otti ottelun jälkeen asiakseen haukkua pelialustan, mikä oli ammattilaispelaajille hieman vieraampi tekonurmialusta.
– Alusta oli pitkältä heikoin, millä olen koskaan pelannut. Se oli kuitenkin sama molemmille joukkueille. Puhuimme kopissa ottelun alla, että tapa kolmen pisteen saamiseksi on irrelevantti; kunhan vain onnistumme siine, Bale kommentoi BBC Sportille.
Andorran kenttä sai UEFA:n hyväksynnän EM-karsintoihin kelpaavaksi alustaksi vasta kuusi päivää ennen ottelua.
Andorra on pelannut jo pitkään ilman pistettäkään arvokisakarsinnoissa. Edellinen pisteen maa saalisti Suomea vastaan vuonna 2005. Joukkue on sen jälkeen hävinnyt 44 virallista ottelua peräjälkeen.




