Sakari Mattila pelasi sunnuntaina täydet minuutit keskikentällä, kun Aalesund kärsi 0-3-tappion Rosenborgille Norjan pääsarjassa.
Molempien joukkueiden riveissä nähtiin sunnuntaina suomalaisväriä: Mattila pelasi koko pelin Aalesundin ja Riku Riski Rosenborgin riveissä.
Sarjataulukossa neljäntenä oleva Rosenborg karkasi avausjaksolla jo 2-0-johtoon. Kolmas maali syntyi heti toisen jakson alussa.
– Aika sama kaava kuin alkukaudesta. Kun menemme tappiolle, emme siitä enää nouse, Mattila harmitteli SuomiFutis-sivustolle.
Aalesundin alkukausi oli heikko. Myös kesällä joukkue oli vaikeuksissa. Viime viikkoina peli on kuitenkin parantunut ja putoamisviiva on jäänyt neljän pisteen päähän.
– Nyt Rosenborg teki kaksi sellaista aika onnenkantamoista. Toisella jaksolla tuntui siltä, että vain puolustimme koko ajan, Mattilan totesi.
– Kaikki on vielä kuitenkin omissa käsissä. Keskikastin sijoitus olisi meillä ihan hyvä. Nyt tästä pitää parantaa taas, viisi maalia tällä kaudella tehnyt Mattila jatkoi.




